sunnuntai 1. joulukuuta 2013

The Brand Flounce Dress - pikkujoulutunnelmissa

Meidän neiti on käynyt kuluneena syksynä tanssikerhossa ja eilen vietettiin kerhon päättäjäisiä pikkujoulujen ja tanssiesitysten muodossa. Pienet "ballerinat" odottivat innolla ja jännittyneinä omaa esiintymisvuoroaan ja kaikki saivat valtavat aplodit tanssahteluistaan. Ja olivathan nuo pienet tanssitytöt aika liikkiksiä hienoissa helmoissaan ja pyörähtelyissään! 

Tanssinohjaaja oli toivonut esiintyjille joulun värejä ylle, joten me valitsimme asuksi The Brand -merkin herkkupunaisen Flounce Dress -mekon, jossa on juuri sopivasti tyttömäistä rimpsua ja rypytystä.

Tästä se tanssi lähtee...

The Brand Flounce Dress Red 5Y, tyttö 108cm.
Pyörähdellään helmat hulmuten :)


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Syysretki Nuuksion kansallispuistoon

Syysaurinko antoi parastaan kun teimme syksyisen ruskaretken Nuuksion Haukankierrokselle.
Maisemat ja ruska olivat todella upeat, eväät maittavat ja retkiseura mitä mukavinta.
Täällä ollaan käyty viihtymässä jo useaan otteeseen ja Nuuksion pitkospuille palaamme varmasti uudelleen - viimeistään keväällä kun luonto alkaa heräämään :)


lauantai 12. lokakuuta 2013

Talvi voi tulla! - meidän toppavalinnat

Paljon näitä taas mietittiin mutta viimein on toppapäätökset tehty!
Tässä ovat neidin tulevan talven varusteet. Teemaväreinä ovat musta ja pinkki.
Seeprasetti on Molo Kids (116), musta haalari on Ticket to Heaven Rugged Suit (116) ja pinkki kukkatakki ja mustat housut ovat samoten Ticket to Heaveniltä (110).
Pinkkejä Reimatec-rukkasia on kahdet erilaiset. Samoin kenkiä on kahdet, tietysti pinkit ;) 
Toiset kengät ovat villavuorelliset Bisgaard-nahkakengät kunnon pakkasille ja toiset ovat Vikingin Gore-Tex talvikengät lauhemmille loskakeleille. 
Pinkki karvahattu on Polarn O. Pyretin mallistosta.

Nyt voi talvi meidän puolesta tulla!

Meidän toppavalinnat kaudelle 2013-2014.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Bang Bang Copenhagen - shokkipinkkiä

Bang Bang Copenhagen on meille ennestään tuntematon brändi.
Olen kaukaa ihastellut mallistojen erikoisia leikkauksia ja kuosiyhdistelmiä.
Vaatteet ovat tuntuneet ehkä liian vaativilta ja taiteellisilta meidän makuun. 
Toisin sanoen ne eivät ole "helppoja" vaatteita, joita voisi käyttää päivittäin esim. päivähoidossa.
Lisäksi myyntihinnat ovat aika arvokkaita. Mutta on mallistojen yksityiskohtiin kyllä nähty vaivaakin.

Lastenpuoti Kuplassa oli BBC:n pinkki pallomekko sen verran houkuttelevaan hintaan, 
että päätin tarttua tilaisuuteen :)

Väri on ihan shokkipinkki. Rusetti ja pallot ovat luonnonvalkoiset.
Koko on 4-5v. ja 105cm neidille tässä on ihan sopivasti kasvunvaraa. 
Hihojen kuuluisi olla vajaamittaiset mutta harteiden kohdalta mekko istuu kivasti.
Harteilla on hauskat "hyppyrit"ja rusetti on söpö yksityiskohta.

Bang Bang Copenhangen Neon Pink Polka Dress

Mini Rodinin lumileopardit

Mini Rodinin toinen aalto ei juuri kuoseiltaan herättänyt minussa suuria tunteita. 
Hepat, ketut ja Rodinin topat eivät olleet meidän juttu mutta lumileopardit sykähdyttivät! 
Tilasin Minimintistä nämä herkkuväriset lumileopardit neidille ja tykkäämme kovasti :)
Pinkki on rehellinen kirkas pinkki ja keltainen on mukavan lämmin syksyä vasten.
Ainut mikä vähän häiritsee on paidan etumuksen "tyhjyys". Siihen ei ole juuri kuviota osunut...

Näihin kuviin ja tunnelmiin - RÄYH ja MIAU!!! Vai miten ne leopardit sanoo?

Mini Rodini Snow Leopards 104/110, malli 105cm.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tulevan talven toppamietintöjä!

Tulevan talven toppavalikoimat alkavat olla kaupoissa muhkeimmillaan!
Meillä käydään kovaa mietintää siitä, että tarvitseeko joulukuussa 5v. täyttävä neito vielä haalarin vai mennäänkö takilla ja housuilla. Haalarin suhteen minulla on visio, että sen tulisi olla yksivärinen, hupussa pitäisi olla karvareunus ja mallin täytyy istua nätisti hoikalle lapselle. Ei ole helppoa!

Viime talven alennusmyynneistä hamstrasin Ticketin kukkatakin ja mustat housut. Ne ovat edelleen mieluisat ja niitä lähdetään varustamaan makeilla hatuilla ja rukkasilla. Viime viikolla tilatut pinkit ja mustat Bisgaardin nahkakengät sopivat settiin kuin nenä päähän :)



Mutta mitä muuta näiden lisäksi???

Olen erityisen viehtynyt Molo Kidsin kapean mallisiin, laadukkaisiin ja tyylikkään yksinkertaisiin ulkovaatteisiin, joihin on helppo yhdistää monenlaisia asusteita. Mietintälistalle ovat päässeet musta ja denim -kuosiset Polaris-haalarit. Niihin olisi molempiin kiva yhdistää samoja asusteita, joita käyttäisimme Ticketin pinkin kukkatopan kanssa. Näissä haalareissa ei tosin ole hupussa karvareunusta mutta saisihan sitä karvaa halutessaan tuotua hatun yhteydessä :)


Yksi tämän kauden ihanuus, johon olen silmäni iskenyt, on Molo Kidsin Seeprakuosi. Musta-valkoista raidoitusta on piristetty pinkeillä ja oransseilla yksityiskohdilla. Tämä olisi ihan huippumagee setti! Tässä kohtaa tulee vastaan kysymys, että tarvitseeko 5v. haalarin vai pärjäisikö takilla ja housuilla?



Ticketillä on aiempina vuosina ollut tarjolla normaalia Baggie-mallia kapeampi versio, Baggie Tough, joka olisi juuri optimaalinen meidän hoikkikselle. Harmikseni en ole juuri tätä mallia vielä minkään jälleenmyyjän valikoimissa nähnyt ja yksi jopa veikkasi, että sitä ei ole tänä talvena tulossa valikoimiin. Baggie Tough -malli olisi juuri sitä mitä olen etsinyt: yksivärinen, kapeahko mitoitus ja hupussa karva.


Tietääkö kukaan, että tuleeko Tough-mallia tälle talvelle???

Katsastin myös Reiman toppavalikoiman ja tällaisia sieltä pisti silmään. Ihan kivoja mutta melko kirjavia minun makuun. Reima on uudistanut ilmettään modernimpaan suuntaan mutta vielä täytyy vähän makustella ennen kuin näihin sytyn.


Onko minulla jäänyt joitain merkkejä huomioimatta? Vinkkejä ja ideoita otetaan vastaan :)

***********************************

Yllä olevan toppapostaukseni jälkeen sain ystävällisesti infon, että Ticket Tough Suit kulkee jatkossa nimellä Ticket Baggie Rugged Suit ja kyseistä mallia on tälläkin hetkellä myynnissä! Löysin mallista 2 mieleistä värivaihtoehtoa, joten voipi olla, että toppa-ongelmamme on tällä erää ratkaistu :) Tiksun kukkatakin ja toppahousujen kaveriksi uumoilen tällaista pinkin ja mustan/harmaan skaalaa:

Ticket to Heaven Baggie Rugged Suit





keskiviikko 28. elokuuta 2013

Bisgaard - Astellaan kohti talvea!

Slurps! Pikkujalat-verkkokauppaan oli tullut myyntiin todellisia herkkukenkiä.
Meillä on ollut kahtena edellistalvena Bisgaardin villavuoriset nahkakengät Pikkujaloista.
Tarrakiinnityksen ansiosta kengät on helpot pukea omatoimisesti ja ne pysyvät jalassa napakasti.
Bisgaard-kengissä pikkujalat pysyvät lämpiminä ja nahka on taipuisaa käytössä.

En osannut päättää ottaisimmeko mustat vai pinkit, joten otimme molemmat :)
Nämä saavat melkein jo toivomaan, että talvi tulisi pian!

Bisgaard mustat ja pinkit nahkakengät.

Kurkkaa Pikkujalkojen kenkävalikoima TÄÄLTÄ

tiistai 27. elokuuta 2013

Meandin värikkäät kukkamekot

Kun Meandin syksy 2013 mallisto julkaistiin, ihastuin välittömästi tähän raikkaaseen kukkakuosiin!
Ruskealla pohjalla on keltaisen, pinkin ja oranssin sävyisiä auringonkukkia.
Ja mikä ihaninta, kuosista löytyi mekot sekä äidille että tyttärelle.
Teimme kimppatilauksen, joten ison tilaajan etuna sain myös pipon samaa sarjaa :)

Pirteyttä tulevan syksyn synkkyyteen!!!
Tässäpä meidän sovituskuvia. Oli riemukas ja aurinkoinen kuvaussessio!
Meandi Sunflower dresses.

lauantai 24. elokuuta 2013

Polarn O. Pyretin sydämellinen syksy 2013

Polarn O. Pyretin syksy 2013 on täynnä sydämiä ja herkullisia syysvärejä <3 
Mustapohjaisessa trikoomekossa on värikkäät nepparit ja tasku rinnassa. 
Täydellisyyden kruunaavat hauskat kyynärvahvikkeet, joissa toistuu helman sydänkuosi.
Sinapinvärisessä neuletakissa on 30% villaa, joten se ei ole pelkästään kaunis vaan myös lämmin.

Tulisi jo syksy ja viileämmät ilmat! 
Näistä väripilkuista saamme voimaa syksyn sateisiin ja harmauteen :)

Sydänmekko 104, neuletakki 110/116. Malli 105cm. 

maanantai 19. elokuuta 2013

Metsolan Hippie-kukkaset

Metsola otti uudistuotantoon supersuositun ja kauan kaivatun Hippie-joustofroteen! 
Teetin ompelijalla minulle ja pikkuneidille ihqut retromekot syksyyn ja talveen. 
Näin ihanat mekoista tuli :)
Metsola Hippie -joustofroteiset mekot

lauantai 3. elokuuta 2013

Mini Rodini - Stockmannin multipandat

Stockmann myi erikoiserän Mini Rodinin pandavaatteita elokuun kanta-asiakastarjouksena.
Kuinkas sitten kävikään? Supersuositut pandamekko ja pitkähihainen pandapaita myytiin myymälöistä suurelta osin loppuun ennakkovarauksina ennen kuin elokuu ehti edes alkaa ;) 
Moni Rodini-fani jäi tyhjin käsin valtavan kysynnän vuoksi. Vai olikohan varasto liian suppea?
Itse sain Helsingin tavaratalosta viimeisen 104/110 mekon ja keskusvaraston saldo näytti yhtä kappaletta, kun myyjä tilasi tämän kuumaakin kuumemman paidan meille. 
Ja onhan nämä multipandat aivan hurmaavia!

Mini Rodini Multipanda dress & shirt 104/110. Malli 105cm.

perjantai 2. elokuuta 2013

Mini Rodini AW2013 - pingviinit ja rusetit

Viimein se kauan odotettu päivä koitti ja Mini Rodinin syksy-talvimallisto 2013 tuli myyntiin!
Pingviinit, rusetit, pantterit ja maastokuviot sulassa sovussa ja helposti yhdisteltävinä.
Melkoinen lasku tuli tehtyä ja tässä ensimmäisiä postipojan meille kantamia ihanuuksia.
Lisää kotiutuu ensi viikolla ja syksyn edetessä Rodinilta tulee myyntiin lisää syksyn ja talven mallistoa.
Mukavan raikkaita ja erilaisia, eikö totta???

Mini Rodini pingviinipaita ja leggarit 104/110, pipo 52/54. Mallin pituus 105cm.
Mini Rodini rusettimekko 104/110.

Mini Rodini pingviinimekko 104/110.


perjantai 31. toukokuuta 2013

Gugguu!

Lapsimessuilta meille hankittu Gugguun hupparisetti on I-H-A-N-A!!!

Gugguun huppari 110, trikoobaggiet 104 ja pipo. Malli 104cm.

Matsku on tosi pehmeää mutta silti jämäkän oloista ja 
meille onkin kertynyt jo ihan kiva määrä vaatekappaleita tältä uudelta merkiltä:


- musta huppari keltaisella vetoketjulla sekä keltainen t-paita
- keltaiset ja mustat collegehousut, jotka käyvät mustan hupparin 
(ja oikeestaan minkä tahansa yläosan) kanssa
- keltainen huppari harmaalla vetoketjulla sekä harmaat, mustat ja keltaiset trikoobaggyt
- NopsuPopsun keltainen ruusukepipo sopii oivasti Gugguu-vaatteiden pariksi
- musta Gugguu-pipo on aikuisten kokoa ja harmaa lasten kokoa

Lisää sovituskuvia tulossa kunhan malli suostuu jälleen yhteistyöhön :)


torstai 25. huhtikuuta 2013

Pom Pom punaiset sandaalit

Kesä voi tulla! 
Meille löytyi makean punaiset nahkaiset kukkasandaalit :)
Nyt odotellaan vaan hellekelejä, kukkia ja kärpäsiä!

Pom Pom punaiset kukkasandaalit.

Mini Rodinin mustat kissat

Olen pitkään etsinyt neidille Mini Rodinin kissavaatteita! 
Ne kun ovat niin symppiksiä keltaisine rusetteineen ja silmineen.
Tällainen t-paita meille saapui - niin iiiihana!

Mini Rodinin kiilusilmäiset kisulit 104/110.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Polarn O. Pyret - Palloja palloja!

Polarn O. Pyretin kesämallisto on täynnä värejä, palloja ja tietysti raitaa!
Tämä trikoinen pallosetti oli niin meidän neidin tyylinen ettei sitä voinut kauppaan jättää. 
Kellohelma tuo mekkoon liikettä ja yläosa istuu napakasti. 
Saman kuosin lierihattu kruunaa ihanuuden!

Mallin pituus 102cm. Polarn O. Pyret trikoinen pallomekko 104 ja lierihattu 2-9v. 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Popupshop huppuhaalari

Yhä useammalla lastenvaatemerkillä on tänä keväänä baggy-mallisia eli pussittavia alaosia. 
Pitkään tuumailin, että tykkäänkö tyylistä vai en ja lopulta tilasin meille Popupshopin huppuhaalarin ja baggy-leggarit testille. Ja onhan nämä tosi ihquja - kuin luotuja rentoon ja mukavaan oleiluun! 
Materiaali on napakkaa collegea ja ainakin ensituntumalta vaikuttaa laadukkaalta.
Tilasin vaatteet kotimaisesta Lilla Company verkkokaupasta, jossa on suht laaja valikoima Popupshop vaatteita. Kyseinen verkkokauppa on todellinen aarreaitta skandinaaviseen ja mutkattomaan lastenvaatetyyliin mieltyneille. Ja mikä tärkeintä, palvelu toimii ja toimitukset ovat nopeita!

Popupshop Hoodie Suit - Denim 3-4Y, mallin pituus 102cm.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Mini Rodini SS2013 Ihanuuksia kesään

Tulisi jo kesä ja kärpäset!   
Mini Rodinin kesäiset ihanuudet odottavat kaapissa helteiden saapumista.
Flunssainen pikku-malli ei jaksanut poseerata kaikkea mitä äiti on hamstrannut, 
joten osa jääköön ensi kertaan. 

Ja kuvista todettakoon, että tosi neidit koristavat itsensä helmillä! 
Mitä enempi, sen parempi :)
Mini Rodini Basic Dress Orange 104/110, mallin mitta 102cm.
Mini Rodini Fish Dress 104/110.
Mini Rodini UV Suit 104/110.
Mini Rodini Love-sarjan shortsit 92/98, lippis 52/54 ja tennarit 29.



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Bisgaard keltaiset tähtitennarit

Ihanaa ihanaa ihanaa!!! Bisgaard nahkatennarit on ihan parhaat!
Pistäydyin kuluneella viikolla jo perinteeksi muodostuneilla Bisgaard-tennariostoksilla. 
Meillä oli viime vuonna samat tennarit ja ne osoittautuivat todella laadukkaiksi ja käytännöllisiksi.
Viimeistellyn ulkonäön myötä nämä trendikkäät kengät kestävät myös katseen :) 
Katsokaa vaikka itse!


Pikkujalat.fi on meidän luottokauppa kenkävalikoiman ja asiantuntevan palvelun suhteen. 
Pikkujalat toimii verkkokauppana ja Kirkkonummen varastomyymälä palvelee sovittuna aikana.
Tutustu TÄSTÄ Pikkujalat.fi lastenkenkien karkkikauppaan!
Bisgaard keltaiset tähtitennarit

lauantai 2. maaliskuuta 2013

H&M - palloja ja rusetteja

Viime aikoina olen ollut erityisen mieltynyt sinisen, punaisen ja valkoisen harmoniseen liittoon.
Palloja, rusetteja, raitaa ja ruutua sulassa sovussa. 
H&M:n kesämallisto tarjoaa kaikkea edellä mainittua ja paljon muutakin ihanaa.
Alla on pieni maistiainen meidän (laajahkosta) kesätilauksesta.
H&M raitamekko rusetilla ja kangasballerinat.
Mikä oli sinun suosikkisi H&M:n kesämallistossa?

AlbaKid - kohti kesää 2013

AlbaKid kevät-kesämallisto 2013 on tuttuun tapaansa täynnä väriä!
Kukkateema näkyy kuoseissa vahvasti ja kukkia kotiutuikin meille monessa eri muodossa.
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa - toivottavasti tekin ihastutte!

AlbaKid Astrid 104/110. Tyttö 102cm pitkä.
AlbaKid Anne Marie 104/110. Tyttö 102cm pitkä.

AlbaKid Agnes Hood104/110 & Agnes Flower Pants 104/110. Tyttö 102cm pitkä.


Viljamin Puoti - Kajo pandamekko


Törmäsin lastenvaatemarkkinoilla uuteen tuttavuuteen ja pakkohan se oli tilata yksi Viljamin Puodin vaate testiin. 
Sekä äiti että tytär ihastuivat oitis käsinpiirrettyyn pandakuosiin ja kokokin osui nappiin.
Materiaalina on laadukkaan ja napakan oloinen trikoo. 
Kuosi on sopivassa määrin raikkaan yksinkertainen mutta kuitenkin lapsenmielinen.
Me tykkäämme! 
Mitä mieltä sinä olet?
Kuvassa Viljamin Puodin Kajo-mekko 104 ja malli 102cm pitkä.

Tutustu Viljamin Puodin tuotteisiin TÄÄLLÄ!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Prinsessan tähtihuone on valmis!

Pikku-Prinsessa sai seesteisen makuukammarin uusilla raikkailla tekstiileillä. 
Tähtiä, ruutuja, pilkkuja, valkoista, vaaleanpunaista ja harmaata. 
Niistä on tähtihuoneen sisustus tehty!

Viirinauha, päiväpeitto ja koristetyynynpäälliset tilattiin mittojen mukaan Thelman putiikista.
Voin lämpimästi suositella! Asiakaspalvelu oli mitä mainioin ja tuotteet laadulla ommeltuja.

Prinsessan uusi tähtihuone!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kevät tulee kotiin!

Kevät tulee! Se on melkein jo täällä.
Raikkaasta kevätsisustuksesta saa yhtä paljon energiaa kuin itse auringosta.
Meillä on ihanan musta-valkoista keltaisella höystettynä.
Mitenkäs teillä muilla?

Kevätkodin energisoivat värit.

torstai 14. helmikuuta 2013

Papu Rusettipipo

Papu rusettipipot saapuivat sekä äidille että tyttärelle. 
Ihanat ovat! Nämä päässä erotumme varmasti pipomassasta.
Minulla on päässä koko S ja Ainolla 2-4v. Ovat reilua mitoitusta!


Prinsessan vaaleanpunainen tähtihuone

Tytön huoneessa on vaaleanpunainen Keek-A-Boo tähtitapetti,
jonka kaveriksi olen kaavaillut rauhoittavaa harmaata ja raikasta valkoista.
Tilasin Thelman putiikista teemaan sopivan tilkkupäiväpeiton, tähtityynyliinat ja kangasviirit sävy sävyyn. 
Harmaa-valkoiset ruutuverhot ompelen omin kätösin.
Alla olevalla inspiraatiokollaasilla lähden huonetta sisustamaan.


Laitan lisää kuvia sisustusprojektista kun verhot ovat ikkunassa ja kaikki osaset paikallaan.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Papu Nappikaupunki

Papun Nappikaupunki - Rakkautta ensi silmäyksellä!
Tyttö tykästyi mekkoon heti, varsinkin isoihin nappeihin. Äiti tykkää myös.

 Papu Nappikaupunki mekko ja leggarit kokoa 98/104, neiti n. 101cm pitkä.


tiistai 12. helmikuuta 2013

Aarrekid - Raidat ja Puutarhassa

Retro- ja froteehulluus ovat selvästi laantumassa ja uudet tuulet puhaltavat lastenvaaterintamalla. 
Uusi raikas ja kotimainen tuttavuuteni Aarrekid on noussut meillä suosikin asemaan selkeiden väri- ja kuvioyhdistelmiensä johdosta. 
Kuosit ovat sopivan lapsekkaita mutta miellyttävät myös aikuisen silmää. 
Perusvärit ovat musta ja luonnonvalkoinen, joita elävöitetään kirkkailla tehosteväreillä. 
Aarrekid - Laadukkaita, istuvia ja ekologisia lastenvaatteita.
Aarrekid raitakuosi. Paita koossa 100 ja housut 110 lahjeresorit käännettynä.
Aarrekid Puutarhassa paita 100 ja legginsit 110 lahjeresorit taitettuina.


  

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kevät-Kesä 2013 väripaletti

Sininen ja keltainen ovat tämän kevään hittivärit, ainakin meillä!
Tarjolla on palloa, sydämiä, raitaa ja rusetteja.




lauantai 2. helmikuuta 2013

Taimi Design - Verson Puoti


Verson Puodin uniikit froteeherkut ovat sulattaneet meidän sydämemme!
Vaatteissa on upeat värit ja kuosit ja lisäksi ne istuvat täydellisesti meidän hoikalle neidille.
Tutustu ja käy tykkäämässä Verson Puodista Facebookissa! KLIK!


torstai 31. tammikuuta 2013

Marimekon kevät

Kevät on sisustamisen uudistumisen aikaa!
Synkän kaamoksen jälkeen tekee mieli avata koti keväälle ja päivittää koko sisustus uusiksi. 
Valoa ja raikkaita värejä - tervetuloa kevät!


Kovakoosteessa makupaloja Marimekon kevätmallistosta. Kuvat lainattu verkkokaupasta.  
Helmikuussa Marimekko antaa 15% edun kaikista kankaistaan Marikylän jäsenille. 
Rekisteröidy ja kipaise ostoksille TÄSTÄ

Polarn O. Pyret & Molo Kids välikausivaatteet


Hei, nyt eletään jo helmikuuta ja kevät saapuu tuota pikaa. Viimeiset 2 viikkoa ovat olleet vimmaista välikausimallistojen vertailua ja asukokonaisuuksien yhteensovittamista. Kaikilla merkeillä on tänä keväänä pirteät ja värikkäät mallistot, jotka varmasti kiinnostavat kuluttajia. Suosituimpien brändien ulkovaatteet hupenevat verkkokaupoista nopealla tahdilla, joten tässäkin lajissa nopeat syövät hitaat.

Halusin meille kevääksi vahvoja ja kirkkaita värejä. 
Tällaiset setit meille kotiutuivat. Kuvissa pikku-neidin pituus 101cm.
Molo rainbow takki 110cm.
Polarn O. Pyret keltainen windfleece 110cm.
Polarn O. Pyret denim kuoritakki ja housut 110cm.